Parsat sohvalla

Musta on tullut vanha (tai meistä). Eilen vietin vallan mainiota perjantai-iltaa kotona Simonin luona; syötiin hyvin ja juotiin 2,6% siideriä sivistyneesti korkeista laseista, jotka otettiin tietenkin viinilasikaapista olohuoneesta ja katseltiin Paistettuja Vihreitä Tomaatteja mun läppäriltä. Sitten se alkoi. Kauhea meteli alakerrasta. Musiikkia! Niillä on jumankauta bileet! Eih! Mä en halua. Tivasin Simonilta milloin niiden talossa tulee hiljaisuus ja monelta voi soittaa poliisin paikalle. Mun pää meinas räjähtää. Simon katsoi mua hyvin lempeästi ja informoi kellon olevan puoli kahdeksan illalla. Musiikin luukuttaminen ja kaikenlainen rappukäytävässä riehastelu jatkui puolille öin. Olin totaalisen hajalla. Oikeasti. Ihan hermoraunio. Simonin piti hyppiä tasajalkaa lattiaan kun musiikissa tuli tauko. Älysivät sentään laittaa pienemmälle sitä helvetinkonettaan. Nyt on lauantai-ilta, kello tulee kahdeksan. Olen ihan valmis menemään jo peiton alle, valmistautumaan nukkumaan. Tekisi mieli vähän neuloa, mutta sukkapuikot jäi Suomeen. Ehdotin Simonille, että me voitais tehdä nyt se lapsi. Ei tää menojalka tästä enää lähde vipattamaan. Se oli liian väsynyt vastustamaan ääneen. Sitten tuli mieleen ne paljon puhutut yövalvomiset. Tais mennä jo, parhaat lapsentekovuodet.

Käytiin tänään pitkällä kävelyllä kaupungilla; koukattiin tutulla kirppiksellä. Sen omistajasetä oli silmin nähden iloinen saadessaan mut taas takaisin asiakkaakseen. En vaan voi olla ostamatta niitä retropöytäliinoja mitä siellä on, vaan eipä ne juuri mitään maksakaan. Kurkattiin myös taidemuseon uusi näyttely, joka ei ollut kummoinen, mutta itse museorakennus on varsin miellyttävä. Se on tehty melkein kokonaan lasista ja sen keskellä on puutarha. Voisin hyvinkin asua semmoisessa talossa, jonka keskellä kasvaa puu. Kissat tykkäisi. Taidemuseon jälkeen etsittiin tunti irtokarkkikauppaa, tultiin kotiin ja voitiin huonosti mätettyämme namit naamariin.

Mun projekti etenee vallan hyvin päiväkodissa. Lapsilla on ollut aika mielenkiintoisia haaveita ja toiveita kuviensa suhteen ja kaikki vanhemmat on antaneet lapsilleen luvan osallistua juttuun. Kaiken lisäksi ne ovat olleet innoissaan ja kannustavia sen suhteen. En malta odottaa, että pääsen ottamaan niitä kuvia.

Semmoinen rintaa puristava koti-ikävä on jo hälvennyt ja osaan jo taas nauttia täällä olemisesta. Mitä nyt hieman itkettää raha-asiat välillä. Otin tässä taannoin vastuun pyykkivuorosta pesutuvassa, kun Simonilla oli asiaa Lundiin ja tapasin rouvashenkilön jonka kanssa puhuin ihan sujuvasti ruotsia eikä se tainnut huomata että enhän minä ole täältä lainkaan. Kaupassa yksi setä tuli mun taakse kun tuomaroin mitä karkkia ostaa ja tutkailin pussien sisältöjä etsiessäni liivatteettomia vaihtoehtoja ja sanoi beslut, beslut. Hymyilin vähän ja rypistin samalla kulmakarvoja varmuuden varaksi, kun en tiennyt oliko se hyvä vai huono kommentti.

Lämpimiä villasukkia sinne teille kaikille. Minä menen nukkumaan