Harjoittelu loppus. Ihan ihmeellistä. Täällä istun vesisateessa ulkona katoksessa villaan kääriytyneenä ja kaakaomuki kädessä. Sain kotiinviemisiksi vielä yhden flunssanpoikasen lapsilta, mutta onneksi ruusujakin. Mun projektista tykättiin ihan hurjana. Kaikki palaute oli äärimmäisen positiivista, niin vanhemmilta, lapsilta kuin lastentarhan opettajiltakin. Itse aina näkee jotain mitä olisi voinut tehdä paremmin taiteellisesta näkökulmasta, mutta tärkeintä on se, että lapset todella tuntui voimaantuneen ja nauttineen koko prosessista ihan mielettömästi. Viimeisen kuvien esittelyn jälkeen (lapset kertoivat omista kuvistaan yksitellen siten, että myös vanhemmat olivat paikalla katsomassa), ne pyysivät mua odottamaan paikoillani hetken, menivät pieneen huoneeseen valmistautumaan ja sitten tulivat sieltä jokainen ruusun tai muun kukkasen kanssa halaamaan ja kiittämään mua. Ihan uskomaton fiilis tuli siitä. Huomasin että olin tehnyt ihan erityisen vaikutuksen joihinkin poikiin, mitä en ollut arvannut. Pojat on niin paljon aktiivisempia ja riehakkaampia, mutta tässä tilanteessa ne tosiaan halasi mua lujasti ja oli aidosti kiitollisia siitä että saivat olla mukana mun jutussa. Ai niin, ja maanantaina yksi tyttö, joka on aika rasavilli, eikä ollenkaan herkkää prinsessatyyppiä, katsoi yhtäkkiä mua kun jaoin lapsille hedelmiä välipalaksi ja tokaisi, että ”Julia, mä rakastan sua!”.
-
Lasten kiitokset
Kävin viimeisenä päivänä kattelemassa Hellerupin keskustaa (vaikka ei mulla ole mitään käsitystä olinko keskustassa vai jossain laitamilla) kun mulla oli lahjakortti Books & Companyyn, jonka sain vanhempaintoimikunnalta. Satoi kaatamalla vettä, mutta oli sellainen hyvä, lämmin olo sisällä, ei haitannut.
Viime viikonloppuna Simon hemmotteli mua. Käytiin syömässä hyvin ja elokuvissa katsomassa Sofia Coppolan uusin, Somewhere. Oli ihanaa ja hauskaa, kallisarvoisia hetkiä silloin kun asuu toisessa maassa. Onneksi nähdään taas marraskuun lopussa, kun se tulee Suomeen.
Tässä yksi päivä kävin yhdessä pienessä maahanmuuttajamiehen omistamassa kaupassa täällä Landskronassa ja se kyseli mistä olen kotoisin. Juteltiin siinä hetki ja se toivotti mut lämpimästi tervetulleeksi Ruotsiin, sanoi että minusta tulee hyvin onnellinen täällä. Tulisikohan Simonista onnellinen Suomessa? Sanoisikohan kukaan sille niin meilläpäin kaupassa?
Pitäisi alkaa pakkailemaan laukkua, mutta en ole ihan vielä tajunnut, että huomenna lennän kotiin. Se on tuntunut niin kaukaiselta ajatukselta niin pitkään, että nyt en saa sitä päähäni enää mitenkään. Joka tapauksessa, pian nähdään. Ikävä on kyllä ollut kaikkia rakkaita ja kissoja ja omaa kotiakin. Ei siitä helppoa kuitenkaan tule, kun sitten taas ikävöi muita rakkaita ja kissoja.
Suukkoja teille